FysioSatamassa puhaltaa nyt voimakkaat kehittämisen tuulet. Yhtiö on laajentanut toimitilojaan Spa Hotel Casinolla ja samalla keskittänyt monipuoliset fysioterapia- ja hyvinvointipalvelunsa Casinon toimipisteelle.

FysioSatamalla on halu tarjota asiakkailleen entistäkin monipuolisempia ja laadukkaampia palveluita ja yksi merkittävä osa-alue on kuntosalilla tapahtuva toiminta. Uusi yhteistyökumppani, Savonlinnan keskustassa toimiva kuntokeskus Kristalli Sport, tarjoaa ensiluokkaiset puitteet ja palvelukokonaisuudet, jotka tukevat FysioSataman tavoitteita.

 

Toimitusjohtajat innostuneita uudesta yhteistyöstä

FysioSataman toimitusjohtaja Asko koskeli toteaa: ”Meillä on Kristalli Sportin kanssa suuri määrä toisiaan tukevia palveluita, ja yhteistyömme mahdollistaa tulevaisuudessa uusien palvelukokonaisuuksien kehittämisen. Molemmilla on loistavat toimitilat, joita voidaan hyödyntää yhdessä.”

Myös Kristalli Sportissa ollaan iloisia uuden yhteistyön aloituksesta: ”FysioSatama on merkittävä ja uskottava toimija omalla osaamisalueellaan Savonlinnassa. On hienoa, että saamme vahvistettua entisestään liikunnan ja hyvinvoinnin palvelutarjontaamme”, iloitsee Kristalli Sportin toimitusjohtaja Eero Piironen.

 

Alku on vaikuttanut lupaavalta

FysioSatama ja Kristalli Sport allekirjoittivat yhteistyösopimuksen pari kuukautta sitten syyskuussa ja alku on vaikuttanut molempien toimijoiden mielestä lupaavalta. ”FysioSatamalla tuntuu olevan hyvä tekemisen meininki. He ovat jo tässä ajassa tuoneet meille uusia yritysryhmiä liikkumaan ja kehitteillä on erittäin mielenkiintoisia uusia kursseja asiakkaillemme. FysioSataman henkilökunnasta huokuu ammattimaisuus ja kehittämisen halu”, Piironen toteaa yhteistyön alkumetreillä.

Asko Koskeli kertoo saaneensa uuden yhteistyökumppanin tiloista erittäin hyvää palautetta. ”Kuntosali on monipuolinen, raikas ja hengeltään juuri sellainen, jota asiakkaillemme haluamme tarjota”, Koskeli toteaa.

Odotamme molemmat innostuneella jännityksellä, mitä hienoa yhteistyömme tuleekaan tarjoamaan asiakkaillemme ja henkilökunnillemme.

 

Jos sinulla on pääsy Itä-Savon nettiartikkeleihin, voit lukea toimitusjohtajiemme lehtihaastattelun tästä linkistä